sunnuntai 22. helmikuuta 2015

Ohjaaja-tuottaja-näyttelijä Heidi Lindén

Monta rautaa tulessa


© Theofanis Kavvadas

Olet laulanut, näytellyt, ohjannut ja tuottanut. Mistä kaikki sai alkunsa?

Olen tuijottanut leffoja pakkomielteisen tarkasti tosi pienestä asti, varsinkin toimintaelokuvia. Laulamisen aloitin 13-vuotiaana Pop & Jazz Konservatoriossa, ja samoihin aikoihin menin harrastelijateatteri Narriin. Kaikki samassa ryhmässä Narrissa olleet ovat alalla, jokaisesta tuli joko näyttelijä tai ohjaaja. Esimerkiksi Elena Leeve, Jussi Nikkilä, Antti Holma ja Iris Olsson.

Hain lukion jälkeen Taideteollisen korkeakoulun (nyk. ELO Helsinki Film School, Aalto Yliopisto) elokuvaohjauksen linjalle, mutta putosin viimeisessä vaiheessa. Keisarikunta-elokuvan kuvauksien aikana, kun olin työharjoittelussa Mandart Entertainment:issa, Mikko Nousiainen tokaisi, että mikset hae näyttelijälinjalle. Hain ja pääsin Tampereelle Näyttelijäntyön laitokselle (Näty).

Oltuani kolme vuotta Nätyllä, hain MA-opintoihin New Yorkiin. Opiskelin ensin näyttelijäntyötä ja sen jälkeen tuotantoa. Halusin tietää miten esisuunnittelu ja kaikki muu elokuvissa tehdään. Näyttelijä tulee mukaan yleensä niin myöhään (kuvaukset), kun monet suuret taiteelliset valinnat on jo tehty. Viimeisen opiskeluvuoden opiskelin siis näyttelijäntyön lisäksi ohjausta ja tuotantoa, kunnes valmistuin teatteritieteen maisteriksi.

Kun YLEn tv-sarja Radio Millennium alkoi, tulin Suomeen. Sitä edellisenä kesänä kuvasimme Pystyssä/Indebted-leffan, mutta ensi-ilta oli vasta Millenniumin jälkeen. Olin elokuvan toinen tuottaja sekä yksi päänäyttelijöistä, ja se voitti Best Debut -palkinnon Lontoon Elokuvajuhlilla vuonna 2012. Millenniumin aikana näyttelin monessa eri teatterissa ja tuurasin musikaaleissa. Oli sairaan kiireistä – illalla näytöksiä, päivisin kuvauksia. Sitten ajattelin, että nyt on ihan pakko hakea opiskelemaan ohjausta.


Kannattiko pyrkiä opiskelemaan ohjausta? Sinulla oli jo kaksi tutkintoa.

Kun seurasin Pystyssä/Indebted-leffan tuotannollista prosessia alusta asti niin huomasin, että on tosi vaikea tuottaa, jos ei tunne koko tuotantosysteemiä Suomessa alusta asti. Ei ole olemassa maksullisiakaan kursseja, missä asiaa opetettaisiin. Onneksi ELO Helsinki Film School:issa kerrottiin, ja hain sinne hyvästä syystä.

Teitte Pystyssä/Indebted-elokuvan indietuotantona. Millainen on Suomen indie-skene?

Suomessa on sellainen kulttuuri, että tuntemattomana leffantekijänä sinua ei oteta oteta alussa tosissaan, tai anneta edes aikaa esitellä produktiota, joten alalle pääsy on “todellisen vuoren takana”. Keväällä 2014 asuin Saksassa Goethe-instituutin stipendin turvin ja kävin leffakurssin, jossa opetettiin alan saksalaista sanastoa. Soitin kaikkiin mahdollisiin firmoihin kysyen voinko tulla käymään ja minulle sanottiin, että saat viisi minuuttia aikaa. Kävin vaikka missä, tosi isoissa firmoissa. Siellä oli tosi vastaanottavainen ilmapiiri ja sain parissa kuukaudessa hyödyllisiä kontakteja, nopeammin kuin Suomessa muutamassa vuodessa.

© Thomas Smith

Millaista on tasapainoilu kaikkien osa-alueiden (laulaminen, näytteleminen, ohjaaminen, tuottaminen) kanssa?

Yhtä helvettiä . On hyvin mahdollista, että joku homma ei mene koskaan tuotantoon, vaikka sen eteen on tehnyt paljon töitä. Siinä tapauksessa teen projektin, joka saa rahoituksen tai jotain muuta: menen roolittamaan toiselle ohjaajalle tai näyttelen. Kunhan voin olla hyödyksi ja koen, että pystyn tuomaan tuotantoon jotain mitä se tarvitsee.

Olet tehnyt myös roolitusta?

Minulta kysytään jatkuvasti miksi Suomessa aina valitaan samat näyttelijät. Olen 13-vuotiaasta saakka pohtinut samaa asiaa, mikä on yksi syy siihen, että olen sekaantunut roolitukseen. Olen ollut mukana roolittamassa muun muassa tv-sarjoja kuten Mustat Lesket, josta tehdään adaptaatio USA:aan (onnea Moskito Television!) ja monia muitakin, vielä esituotannossa tai kuvausvaiheessa olevia sarjoja.

Tavallinen katsoja ei mieti kuka leffan on ohjannut tai kirjoittanut tai kuvannut. Tavallinen katsoja miettii, että tuo tyyppi vetää tuon roolin, tarina on tämä, ja eläytyy tietyn ihmisen elämään. Näyttelijät ovat näkyvin osa elokuvaa.

Koska olen ikuinen casting-haukka, jostain jää aina joku mieleen. Näin erään näyttelijän lavalla Ruotsissa vuonna 2005, ja vuonna 2014 soitin hänelle. Haluan tavata uusia ihmisiä ja ehdottaa lahjakkaita uusia kasvoja. Kiinnitän paljon huomiota siihen kuka missäkin näyttelee, kuka sopisi johonkin rooliin, ja tarvittaessa otan saman tien yhteyttä.

Onko sinulle koskaan tullut sellainen olo, että pitäkää alanne, ryhdyn vaikka teurastajaksi?

Varmaan joskus tulee sellaisia fiiliksiä. Monet produktiot ampaisevat käyntiin yhtäkkiä, kaikella on jatkuvasti kiire ja kaikki on super urgent. Vaikka sinun oletetaan olevan aina tavoitettavissa, on se välillä mahdotonta. Eräs tuottaja sanoi, että kannattaa vaan suoraan tehdä itselleen ajat, jolloin vastaa puhelimeen sillä jos jatkuvasti vastailee, senhetkinen tekeminen keskeytyy koko ajan. Fiksu oppii priorisoimaan –  sitä opettelen koko ajan, onneksi vasta 10 vuotta alalla takana ;).

Joillain ihmisillä on selkeät työajat, mikä on ihanaa. Itsekin voisin jättää vastaamatta puhelimeen kello 16 jälkeen. Mutta loppujen lopuksi en kuitenkaan voi. Kun itsellä on projekti menossa, pitää minunkin voida tavoittaa ihmisiä. Enää en vastaa viikonloppuöisin enkä soita myöskään muille miten sattuu. Omaa ja muiden aikaa oppii arvostamaan kun on jatkuvasti kolme kännykkää ja läppäri auki ja istuu samaan aikaan palaverissa. Kun menen lomalle, menen to-del-la lo-mal-le.

Miten aikataulutat tekemisesi?

Otan mahdollisimman ajoissa selvää tärkeistä projekteista, sekä ELO Helsinki Film Schoolissa että alan palkkahommissa. Esimerkiksi tällä hetkellä suunnittelen koulun lopputyöleffaa, ja kaikkiin muihin aikoihin sovin töitä. Teen mieluiten luovan alan produktoita, koska niissä on sellaiset aikataulut, että voin itsekin päättää minä aikoina teen töitä. Eli toisin sanoen en nuku ollenkaan...

© Theofanis Kavvadas

Mikä on parasta ohjaajan työssä?

Projektin ihan alku, kun kaikki on inspiroivaa, ja voi keskittyä tarinaan. Se on minulle luovin ja eniten aikaa vievin ajanjakso. Se on myös tuotannollisesti kevein, koska siinä vaiheessa mukana on vasta suhteellisen vähän ihmisiä.

Toinen unelmien etappi on tietysti projektin loppuvaihe, kun koko homma lähestyy loppua, se haikeus ja jännitys samaan aikaan. Kaikki siinä välillä on silkkaa, sairasta duunia: se kaikki mitä on suunniteltu, pitää toteuttaa.

Mikä on haastavinta ohjaajan työssä?

Leffan joka osa-alueella on tiiminjohtaja, jolla pitäisi olla johtamis- ja ihmissuhdetaitoja. Työryhmien kokoamista opetetaan kuitenkin todella vähän. Samaten ihmissuhdetaitoja.

Kävellessäni kuvauksiin, joissa minua odotti 120 ihmistä, tuli epätodellinen olo. Mietin mitä minä täällä teen ja pystynkö tähän. Minun pitäisi sanoa niille mistä ne kävelevät mihin, miten koko homma toimii ja miten pysytään aikataulussa – mutta kukaan ei ole kouluttanut minua oikeastaan koskaan, vaikka olenkin ollut paljon kuvauksissa. Eikä epätodelliseen oloon voi jäädä hetkeksikään makaamaan, kun joka sekunti maksaa.


Miten kuvailisit itseäsi elokuvantekijänä?

Minua kiinnostavat trillerit ja rikostarinat. Leffaesikuviani ovat Terminator 2, The Game, Marathon Man ja Polanskin elokuvat.

Ohjaajana tykkään tietää etukäteen tasan tarkkaan miten homma menee. En halua tulla paikan päälle tsekkailemaan enkä improilemaan.

Näyttelijänä tykkään pienestä vaarasta, että mitä tulee tapahtumaan. Ohjaajana haluan, että kaikki on mietitty, stoori ja se mitä kuvataan ja miten. Näissä on myös genre-ero. Ohjaan lähinnä psykologista trillerimatskua, mutta olen näytellyt vain komedioissa. Toki koen nykyään, että trilleri ja kauhu eivät sittenkään ole niin kaukana komediasta.

Mitä leffanteon eri osa-alueista haluat nostaa esille?

Ennen kuin kirjoitan käsikirjoitusta tai ideaa, minulla on musiikki jo päässä. Ei välttämättä mikään tietty kappale, mutta saan inspiraatiota jostain tietystä rytmistä. Tykkään miettiä musaa paljon, äänisuunnittelu on melkein siistein vaihe.

Sinulla on työn alla on pitkä elokuva, Collection. Kerro siitä. 

Collection kertoo muun muassa tästä ajasta ja ahdistuksesta. Se ei ole skifileffa, mutta sijoittuu ajassa hieman eteenpäin, tuhoon. Tämä mikä meillä nyt on tulee kaatumaan ja murenemaan. Maailmanlopun meininki kiinnostaa tosi paljon.

Pääosissa ovat 13-vuotias tyttö, Lily ja 27-vuotias militian sotilas Ven, mieheksi tekeytynyt nainen. Heidän välilleen syntyy pakkomielteinen, Lolita-tyylinen rakkaustarina. Lue lisää: www.collectionfilm.com

Missä vaiheessa Collection on?

Ensimmäinen käsikirjoitusversio on tehty, nyt yritetään löytää sille sopiva tuotantoyhtiö. Kun olin syksyllä 2014 pitchaamassa käsikirjoitusta kehittelyklinikassa, se jakoi mielipiteet kahtia: tuottajat, levittäjät & sales agentit joko lumoutuivat tai pitivät maailmaa todella ällöttävänä. Ulkomailla on osoitettu kiinnostusta, mutta Suomestakin olisi kiva löytää yhteistyökumppani.

© Thomas Smith

Kun miettii Pystyssä-elokuvaa ja Collectionia, tulee mieleen, että et halua päästä katsojaa helpolla.

Minua eivät kiinnosta yhtään keittiöpöytädraamat. Eikä juoppoväkivaltalähiöongelmat tai inhorealismi. Että viilletään ranteet auki kun lähdetään teatterista ulos. On mahdollista tehdä vaikuttavia, aidon tuntuisia stooreja, jotka samalla kertaa sekä koskettavat, pistävät ajattelemaan ja myös viihdyttävät. Se on vain vaikeampaa.

***

PS. Katso teaser Heidin Premiere-elokuvasta. Sen ensi-ilta on maaliskuussa 2015: https://vimeo.com/82113136

(Olen korjannut blogiin vuosilukuja (Lindénin ikää) sekä tarkennuksia koulutukseen liittyen).