Tästä se lähtee

Apuva, jännittää, koska luet blogiani, jonka suhteen en lupaa mitään, paitsi ehkä asiattomuuksia. Pitäähän otsikolle olla uskollinen :).

Lämpimästi tervetuloa!

Vitsi vai nou?

Arvaa mitä? Mä treenaan maratonille. Täh?? Joo-o.

Nyt se tuli sanottua, tai siis kirjoitettua. En meinaa uskoa itsekään. Taidan vaan vitsailla? Viisi vuotta sitten hölkkääminen oli mielestäni hullujen hommaa. En olisi i-ki-maa-il-mas-sa uskonut juoksevani edes kymmentä kilometriä, kunnes Helsinki Midnight Runissa 2010 mennä kipitin juuri sen kympin. Sitä endorfiinien määrää juoksun jälkeen.

Juokseminen koulussa, se oli kahdella sanalla sanottuna aivan kamalaa. Lyhyttä matkaa kun kipitettiin, piti pinkoa sen minkä kintuista pääsi – kuka pinkoi, kuka ei. Anti-liikunnallisella alkoi heti pistää kyljestä. Sitä liikunnan iloa. Jollain tavalla luulin, että tuntien priimukset olivat seppiä syntyessään. En kai osannut ollenkaan ajatella, että harjoittelemalla voisi kehittyä. Tai että liikunnasta voisi edes nauttia. Järkyttävän huonohan mä olinkin, paitsi yhdessä lajissa, muistaakseni. Kuka tekisi tunnetuksi vauhditonta viisloikkaa?

Siinä se nyt lukee. Kai mun sitten pitää treenata, ihan oikeasti.