tiistai 10. kesäkuuta 2014

Blogihaaste


Sain blogihaasteen – jo ajat sitten – minulle täysin tuntemattomalta bloggarilta, Paskassakahlaajalta. Tässä vihdoin viimein vastaus haasteeseen.


Haasteen sisältö on seuraava:
  1. Haastettu kertoo 11 asiaa itsestään.
  2. Haastettu vastaa haastajan 11 kysymykseen.
  3. Haastettu keksii 11 kysymystä uusille haastetuille.
  4. Haastettu valitsee 11 bloggaajaa, joilla on alle 200 lukijaa.
  5. Haastettu kertoo kenet on haastanut.

Yksitoista asiaa minusta:
  1. Kirjoittaminen tuottaa minulle sekä nautintoa että ahdistusta. 
  2. Inhoan silittämistä. Ostan sellaista, mitä ei tarvitse silittää.
  3. Olin pikkutyttönä ihastunut Jussi Jurkkaan ja Georg Dolivoon.
  4. Vietin opiskeluaikana kesän vapaaehtoistöissä kibbutsilla. Paloin kunnolla auringossa, ja palatessani olin ruskeampi kuin koskaan – sitä ennen ja sen jälkeen.
  5. Haluaisin oppia soittamaan huuliharppua. Kaisaniemen Musiikki-Fazerilta olivat viime viikolla C-harput loppu, mutta ovat tilanneet lisää.
  6. Osaan lypsää käsin sekä koneella, ja olen ylpeä taidostani!
  7. En koskaan kyllästy avokadoon.
  8. Lähtisin vaikka heti uudestaan New Yorkiin, jossa käväisin vuonna 2012. Loman lopussa iski hirmumyrsky Sandy.
  9. Olen aikamoinen vilukissa, ja jos tiedän mistä löydän villasukat, kaikki on hyvin.
  10. Vieraiden kielten osaamisen ylläpitäminen sekä uusien kielten oppiminen on jäänyt retuperälle, mikä harmittaa. Mutta ehkä tässä vielä...
  11. Haluan elää niin, etten viimeisinä hetkinäni ajattelisi eläneeni väärin.


Paskassakahlaajan kysymykset:
  1. Lintu vai kala? Lintu. Vesi ei ole minun elementtini. 
  2. Jos olisit eläin, mikä eläin? Jaa-a. Sanotaan vaikka lehmä. Olen lehmityttö, lapsuuden kesät vietin pienellä maatilalla Kankaanpään Santaskylässä.
  3. Mitä teet kymmen vuoden kuluttua? Värjään harmaita hiuksiani, ja kirjoitan siitä, että värjään harmaita hiuksiani.
  4. Kun sauna on lämmin, mittari näyttää? Noin 80 astetta.  Ja löylyn pitää olla kosteaa, ei kuumaa. 
  5. Kahvi vai tee? Ei kumpikaan, juon kuumia juomia todella harvoin. 
  6. Mustana vai maidolla? Jos satun juomaan edellisiä, käytän paljon maitoa.
  7. Istut aseman wc:ssä paperi on loppu, mitä teet? Suusta livahtaa kirosana. En ole niitä ihmisiä, jotka varustautuvat omalla paperilla, joten toimitan asian ja vaihdan sellaiseen, josta löytyy paperia. Tai jos pystyn pidättämään, siirryn kiireesti toiseen.
  8. Lempivärisi? Niitä on monta, vaihtuvat fiiliksen mukaan. Sisustuksessa rauhalliset, vaatteissa värikkäämmät.
  9. Kuka oli USA:n presidentti George Bushin jälkeen? :) George H. W. Bushin jälkeen Bill Clinton, George W. Bushin jälkeen Barack Obama.
  10. Kun ottaa päähän, mitä teet ensimmäiseksi? En ainakaan syö, se on varma. Taitaa olla niin, että useimmiten jään vellomaan tunteeseen – sen sijaan parasta olisi tehdä jotain, jotta se menisi ohi.
  11. Miksi vastasit näihin kysymyksiin? En voinut jättää vastaamattakaan, kun Paskassakahlaaja oli nämä varta vasten laatinut :).

Omat kysymykseni:
  1. Mikä saa sinut iloiseksi?
  2. Mistä sait sysäyksen blogin pitämiseen?
  3. Minkälaista tv-sarjaa (jota ei ole vielä olemassa) katsoisit mielelläsi?
  4. Jos olisit jossain muussa ammatissa kuin nyt, mitä tekisit?
  5. Mitä blogeja seuraat?
  6. Mikä inspiroi sinua? 
  7. Mitkä ovat mielestäsi kautta aikojen parhaita sitcomeja / komediaohjelmia?
  8. Mikä on mukavuusaluettasi?
  9. Mikä on epämukavuusaluettasi?
  10. Mitkä ovat lempiravintoloitasi/kahviloitasi?
  11. Minkä kysymyksen haluaisit itseltäsi kysyttävän?
Jään miettimään haastettavia blogeja.

Sillä välin bloggarit, jotka lukevat tämän, ja joita kiinnostaa ottaa haaste vastaan, siitä vain, olkaa hyvä!


Kaikki lukijat voivat myös halutessaan vastata tänne blogiin :).