keskiviikko 30. maaliskuuta 2016

Käsikirjoittaja Hermanni Koppala

”Jos komediassa ei saa yleisöä nauramaan, niin se on sitten siinä”


Hermanni löysi oman alansa monen mutkan kautta. Komedia on hänelle kuningaslaji ja parasta sen tekemisessä on kun työstettävä teksti alkaa toimia. Tekijätiimin keskinäinen luottamus on Hermannin mielestä kirjoittamisessa ensiarvoisen tärkeää.

Hermanni alkoi opiskella kaupallista alaa, mutta huomasi pian, ettei se ole häntä varten.
Kuva © Heidi Myllyniemi


Miten kiinnostuit kirjoittamisesta?


Ala-asteella aineiden kirjoitus oli hauskaa, kun aiheet olivat kivoja. Muistan äidin esitelleen kouluvihkoista tarinoita kaiken maailman maahisista ja omista maailmoista. Mutta jos tehtävänantona oli, kuten lukiossa monesti, että pohdi tätä taideteosta tai lehtiotsikkoa, siitä tuli blokki, koska piti olla oivaltavampi kuin oikeasti onkaan.

Kirjoittaminen itsessään ei ole minulle ollut se juttu. Minulla on lapsesta lähtien ollut vilkas mielikuvitus ja on ehkä ennemmin niin, että on pitänyt saada ideat sellaiseen muotoon, etteivät ne pyöri ainostaan omassa päässä. Ja että niitä voi työstää muiden kanssa.

Mistä lähdit etsimään ammatillista polkuasi?


Opiskelin vajaan lukuvuoden englanninkielistä liiketalouden tutkintoa. Ajatus siitä, että työ sisältää sitä mitä tunneilla opetetaan, tuntui todella raskaalta. Kävin intin, jonka jälkeen palasin kouluun kokeilemaan tuntuisiko kaupallinen ala sittenkin oikealta. Tajusin, ettei se ikinä tule olemaan sitä mitä haluan tehdä.

Kävin Helsingin evankelisessa opistossa (HEO) lukuvuoden mittaisen radion ja äänituotannon linjan. Siellä tuntui ensimmäisen kerran, että pääsi tekemään sitä mitä haluaisi tehdä.

Mitä HEO:sta jäi päällimmäisenä mieleen?


Meidän vuosikurssin vetäjä, Satu Härkönen, oli todella hyvä opettaja. Hän halusi löytää jokaisen opiskelijan oman vahvuuden, etsi sentyyppistä tekemistä ja vielä koulun jälkeenkin kartoitti olemassa olevia mahdollisuuksia. Minulle hän ehdotti Ylen Radioteatteria, missä suoritin työharjoittelun.

Mitä tapahtui HEOn jälkeen?


Menin töihin osto- ja myyntiliikkeeseen Itäkeskukseen. Olin juuri aloittanut kun sain tietää päässeeni ammattikorkeakoulu Stadiaan (nyk. Metropolia) radio- ja televisiolinjalle.

Kirjoititko Ylelle harjoittelun jälkeen?


Kirjoitin sinne ammattikorkean ohessa kuunnelmia, mikä oli ideaali tilanne ja tuntui isolta mahdollisuudelta. Radio antaa paljon mahdollisuuksia eikä tarvitse miettiä hirveän paljon sitä mikä on tuotannon puolesta mahdollista toteuttaa. Elefantti voi lentää minibanaanilla, kunhan teksti toimii.

Kirjoitin YleX:n Keskusradio-ohjelmaan lyhyitä yksittäisiä sketsejä. Radio Suomelle tein noin neljän minuutin pituista Viraston väkeä -kuunnelmaa, jossa puitiin ajankohtaisia uutisaiheita. Lisäksi kirjoitin Yle Ykköselle lyhyitä huumoripätkiä. Kaikissa oli kattoteemana huumori ja niissä oli mahdollista kokeilla vapaasti erilaisia juttuja tiettyjen raamien rajoissa.

Onko komedian tekeminen ominta aluettasi?


Se on ollut minulle aina rakkain laji ja samalla kuningaslaji. Huumorin kirjoittamisessa on laaja skaala eri tyylilajeja, mutta siinä ei ole takaportteja. Muissa genreissä on helpompi luonnehtia tarina vaikka opettavaiseksi, mutta jos komediassa ei saa yleisöä nauramaan, niin se on sitten siinä.

Riittääkö, että juttu on sinusta hauska vai pyritkö naurattamaan mahdollisimman monia?


Se on aikamoista tasapainoilua. On pakko lähteä siitä mikä itselle toimii. Jos kirjoitan jotain minkä koen itse hauskaksi, se ei varmasti ole hauskaa edes kaikkien kolmekymppisten miesten mielestä. Eikä pidäkään olla, koska sellaista juttua ei olekaan joka naurattaa kaikkia. Paitsi pierut.

Jos saa palautetta siitä ettei joku juttu toimi niin on helppoa puolustautua sanomalla: ”Tää on mun mielestä hauska”. Huumori on todella henkilökohtaista, mutta kun tekee tätä ammatikseen, pitää pystyä laajentamaan kenttää. Ammattitaito tulee siitä, että kykenee miettimään oman boksinsa ulkopuolelta.

Mitä mieltä olet kohderyhmäajattelusta käsikirjoittamisessa?


On haastavaa kun pyydetään kirjoittamaan ihan mistä vaan: ”Tee jotain hauskaa”. Raamit auttavat kohdistamaan tähtäintä siihen mitä ollaan hakemassa ja helpottaa, jos ei pidä kohderyhmää rajoitteena vaan apuvälineenä siihen mistä maailmasta ammentaa. Tietyn kohdeyleisön havitteleminen voi silti olla aika hankalaa. Kun jutut pitää suunnata vaikka kolmekymppisille naisille, keitä he oikeastaan ovat? He voivat olla perheenäitejä Lapissa tai sinkkuja stadissa.

Ideointiprosessi on käynnissä jatkuvasti.
Kuva © Heidi Myllyniemi

Mistä ammennat ideoita?

Prosessi on koko ajan käynnissä ja ideointi tapahtuu usein tiedostamatta. Jos kirjoittaisin sketsiä juuri nyt, siinä olisi vahvasti mukana tämän päivän tapahtumia ja teemoja. Kannattaa syöttää aivoille jatkuvasti erilaisia impulsseja: olla ihmisten kanssa tekemisissä, käydä teatterissa, katsoa elokuvia, lukea kirjoja, ihan mitä tahansa. Minulle itselleni auttaa fyysinen tekeminen ja liikunta. Välillä parhaat ideat tulevat silloin kun teen kaikkea muuta, varsinkin jos olen lukossa jonkun jutun suhteen. Jos mukana ei ole muistiinpanovälineitä, kuten juoksumatolla, se tuntuu vapauttavan aivoissa jotain. Koitan silloin painaa ideoita mieleen avainsanojen avulla.

Miten saat päivittäin oman kirjoittamisesi käyntiin?


Kun kirjoittaa duunikseen, ei voi antaa itselleen loputtomasti aikaa fiilistellä vaan on pakko saada tuotettua tekstiä tasaisesti. Aivot oppivat siihen, että tyhjän paperin kammoa ei enää tule. Jos ei synny juuri haluttua tekstiä, siitä voi tulla jotain muuta. On tietenkin olemassa sekä hyviä että huonoja päiviä. Vaikka istuisin jonain päivänä kahdeksan tuntia koneen ääressä, saatan saada aikaiseksi sen verran mitä toisena päivänä tunnissa. Pitää vaan oppia luottamaan siihen, että huonojen päivien jälkeen tulee loistavia päiviä.

Millaisia tekijöitä ja ohjelmia arvostat?


On hirveän paljon sellaista mikä omaa maailmaani on värittänyt, esimerkiksi Peteliuksen ja kumppaneiden ohjelmat. Niistä on tiedostamattakin imenyt vaikutteita, että maailmaa voi katsella vinksahtaneesta vinkkelistä.

Arvostamiani tekijöitä ovat esimerkiksi Joaquin Phoenix, Andy Kaufman ja Ricky Gervais. Persoonia, jotka eivät istu yhteiskunnan normeihin ja jotka tuntuvat olevat sellaisia luonnostaan, eivätkä tee sitä pelkästään huomion takia.

Oma vaarini ei varsinkaan vanhoilla päivillään taipunut elämään tylsää perusarkea. Ravintolassa hän saattoi flirttailla tarjoilijan kanssa, laulaa kovaäänisesti tai tehdä jotain muuta pientä pahennusta herättävää. Vaikka hän huomiosta nauttikin, hän ei pelleillyt pelkästään sen takia. Vaarilla oli tapana etsiä ryhmän kaikkein vakavin tyyppi ja ottaa tavoitteekseen saada tämä nauramaan. Mielestäni on tärkeää, että on olemassa ihmisiä muistuttamassa siitä, että elämä ei loppujen lopuksi ole niin kauhean vakavaa.

Mikä käsikirjoittamisessa on mielestäsi parasta?


Komedian tekemisessä parasta on kun väännän tekstiä, joka alkaa toimia. Aivoissa tapahtuu pieniä nytkähdyksiä oivaltaessani miten siitä saa hauskemman. Oivallusten kautta voi päästä flow-tilaan, jossa teksti lähtee itse viemään itseään. Fiktiossa ja huumorissa luodaan jotain tyhjästä ja on mahtava huomata kun se maailma näyttelijöiden esittämänä toimii.

Sketsien kirjoittamisessa monesti hauskinta on kun ne luetaan ensimmäisen kerran ääneen. Radion puolella tykkäsin siitä ihan hirveästi, ja se on kirjoittajalle paras palkinto, kun jengi nauraa niin ettei pysty jatkamaan lukemista.

Mikä käsikirjoittamisessa on mielestäsi haastavinta?


Huumorintekijän pitää tuntea olevansa tilanteen päällä. Epävarmoista fiiliksistä syntyy harvoin kauhean hyvää lopputulosta. Siksi monet tekijät, esimerkiksi Monty Pythonit, keräävät ympärilleen ryhmän. Luottavaisessa ilmapiirissä voi vapautuneesti heittää ideoita ilmaan eikä tarvitse myydä jokaista ajatustaan.

Huumoria ei voi tehdä niin, että istuu koneen ääreen ja alkaa kirjoittaa hauskaa – täytyy löytyä oikea fiilis. Työkseen huumoria tekevän ei ole kuitenkaan varaa odotella päivätolkulla oikeaa tunnelmaa vaan kone pitää potkaista käyntiin. Mitä enemmän tekee, sitä luottavaisemmaksi tulee, että kyllä se siitä lähtee.

Mitä ajattelet palautteen antamisesta ja saamisesta?


Luonnollisesti kaikesta duunista haluaa hyvää palautetta. Hyvän feedbackin saamiseen jää helposti koukkuun.

Sketsien ja fiktion kirjoittaminen on usein hyvin henkilökohtaista, koska niihin laittaa myös paljon itseään. Kun luo tyhjästä jotain mihin uskoo, ja joku sanoo ettei se toimi, osutaan henkilökohtaisemmalle sektorille kuin esimerkiksi edit-käsiksessä, josta kova palaute on helpompi ottaa vastaan. Kaikki riippuu tietysti siitä millä tavalla palaute annetaan. Aina ei tiedosteta, että palautteen antaminen vaatii paljon kokemusta.

Minulla on kunnia välillä lukea ja kommentoida muiden tekstejä. Olen oppinut kuinka tärkeää palautteen antaminen on, koska väärin tehtynä se voi tappaa hienosti edenneen prosessin. Oikein tehtynä se vie homman toisiin sfääreihin.

Mitä projekteja sinulla on työn alla?


Olen Rabbit Filmsillä in house -kirjoittajana. Saturday Night Live on yksi osa viikkoagendaani ja sitä on hauska kirjoittaa huippulahjakkaiden tekijöiden kanssa. Tämän lisäksi osallistun myös muiden Rabbit Filmsin käynnissä olevien ohjelmien kirjoitus- ja suunnittelutyöhön, olen mukana uusien ohjelmien ideoinnissa ja autan yhtiön kansainvälisen myynnin puolta.

On mielenkiintoista seurata miten intohimoisesti huumoriohjelmiin suhtaudutaan kotikatsomoissa. TV:ssä ei moni vakavakaan yhteiskunnallinen ohjelma herätä niin paljon tunteita kuin vaikka Tanssii tähtien kanssa.

Olet käsikirjoittanut MTV:n Huippujengi-ohjelman. Miten lähdit siihen mukaan?


Tuottaja otti yhteyttä vanhojen näyttöjen perusteella ja kysyi haluanko lähteä mukaan. Alussa en tiennyt mitä kaikkea projektiin käytännössä sisältyy ja kuinka rankka reissusta tulee. Jos en olisi lähtenyt mukaan, ohjelman tullessa ulos olisin funtsinut, että miksi helvetissä en mennyt. Se oli ehdottomasti juttu, johon työn ulkopuolellakin olisin lähtenyt mukaan, ei epäilystäkään.

Kerro lisää Huippujengi-projektista


Se on joka kulmasta katsottuna poikkeuksellinen projekti myös kansainvälisesti. Todella haastava veto minulle tekijänä ja kaiken vaivan väärti. On hienoa tehdä juttuja, joiden takana voi seistä. 

Huippujengi on käsikirjoittamista monimuotoisimmillaan, olinhan itse fyysisesti mukana koko kuvausmatkan ajan ja pääsin osallistumaan ohjelman tekoon monella tapaa. Kaiken käsikirjoitetun realityn keskellä Huippujengi on erilainen ohjelma, koska siinä ei ole perinteistä juonimista ja pelailua, vaan olosuhteet ja vuori tuovat riittävän haasteen.

Miten Huippujengin käsikirjoittaminen käytännössä eteni?


Ensin luotiin sisältötiimillä – johon kuuluivat tuottaja, ohjaaja ja minä – ideaali sisällöstä ja jaksoista; hahmotelma siitä mitä haluttaisiin saada ”narulle”. Tietysti kuvauksissa usein tapahtuu jotain paljon parempaa. Paikan päällä elettiin olosuhteiden armoilla ja siksi myös projekti eli paljon. Alkuperäistä suunnitelmaa suhteutettiin koko ajan siihen mitä käytännössä tapahtui.

Kun kaikki oli saatu nauhalle, tein jälkitöissä edit-käsikirjoitusta, jota voi tehdä monella eri tapaa. Jotkut tekevät sitä melkein raakaleikkauksena eli leikkaavat juttuja valmiiksi. Työhön sisältyy paljolti materiaalin läpi kahlaamista. Yritin lisäksi auttaa leikkaajia mahdollisimman paljon. On mahtavaa jelppiä lahjakkaita leikkaajia, joilla on todella vahva oma visio.

Mikä sinulle on kirjoittamisen kannalta tärkeää?


Kun on käynnissä useampi projekti samaan aikaan, ei ole yhden projektin painetta, eikä joudu miettimään yhtä ja samaa juttua yötä päivää.

In house -kirjoittajana minulla on mahdollisuus luoda ja kehittää asioita myös pidemmällä aikajanalla. Tuttujen tyyppien kanssa on olemassa keskinäinen luottamus, jonka merkitystä ei voi korostaa liikaa. On mahdollista kokeilla rohkeasti ja myös tehdä virheitä. Luottamus säilyy silti.

Ei kommentteja: