HullunMyllyniemi

”Jos pystyn auttamaan esiintyjää niin, että hän tuntee olonsa varmaksi, se on parasta”

Marin maskeeraus-ura lähti liikkeelle päähänpistosta. Hän on perillä näyttelijöiden sielunelämästä sillä tietää myös millaista on olla lavalla. Käsillä tekemisestä nauttiva, monitaitoinen Mari haaveilee isoista ja mahdollisimman mielikuvituksellisista projekteista.

Mari Nurminen.

Miten kiinnostuit maskeeraamisesta?

Se oli täysin hetkellinen päähänpisto. Olin pitkään miettinyt, että haluaisin teatterialalle ja pohtinut mitä töitä alalta löytyy. Eräs tuttuni mainitsi hakeneensa maskeeraajakoulutukseen ja keksin, että se voisi olla minunkin juttuni.

Missä opiskelit maskeeraajaksi?

Valmistuin 2013 Maker Academy:stä, joka on yksityinen meikki- ja maskeerauskoulu Lönnrotinkadulla. Opiskelu on kokopäiväistä ja kestää puoli vuotta. Ensin opiskellaan meikkaajaksi ja halukkaat jatkavat maskeeraajiksi, jolloin perustietoutta syvennetään ja laajennetaan myös teatterialalle. Puolessa vuodessa pitää suorittaa koulun lisäksi sata tuntia työharjoittelua. Hyvin tiivis puolivuotinen siis.

Oletko tyytyväinen koulun antiin?

Oikein tyytyväinen, koska kaikki opettajat, esimerkiksi Mariela Sarkima, Jenny Jansson, body paintingin maailmanmestari 2014 Riina Laine ja saman lajin kaksinkertainen Suomen mestari Saara Sarvas ovat alansa huippuja, mukaan lukien rehtori-omistaja Iiris Virranta. Osa opettajista toimii maskeeraajina mm. MTV:llä, Yle:llä ja eri teattereissa. Koulusta saa myös tietoa työtilanteesta ja jo kouluaikana pystyy luomaan suhteita.

Mitä teit työksesi ennen maskeerausopintoja?

Olin siivoustyönjohtajana Orionin kurssikeskuksessa Vihdissä 13 vuotta. Viimeiset kymmenen vuotta mietin alan vaihtoa mutta vakituista työtä ei kannattanut siinä elämänvaiheessa jättää. Lapsen syntymän jälkeen asiat muuttuivat ja lopulliseen vaiheeseen ajatus uran vaihtamisesta kypsyi palattuani äitiyslomalta takaisin töihin. Järkeilin asian niin, että työpäivän jälkeen olisi mukavampi palautua mieluummin jostain mielekkäästä työstä.

Mikä veti sinua niin vahvasti teatterialalle?

Aloitin teatteriharrastuksen 12-vuotiaana nuorisotalon yhteydessä

toimineella Vantaan Lähiönäyttämöllä vuonna 1991. Olin tosi ujo ja minulla oli korkea kynnys esiintyä edes harjoituksissa. Teatteri veti kuitenkin heti mukanaan – se oli sekä minun että monen muunkin siellä pyörivän nuoren pelastus. Sain kanavoitua siellä teiniangstiani eikä tullut lähdettyä sen pahemmille teille.

Harrastatko teatteria vielä nykyään?

Rosvo Roope -musikaali, kohtaus Barbaran soolosta, KTN 2010.

Mari Barbarana (etualalla).
Barbaran vaatteet ja hattu Marin omaa tuotantoa.

Kuva © Virpi Lepistö

Harrastukseen tuli kahdeksan vuoden tauko elämän pyörteissä. Muutimme lisäksi silloisen mieheni kanssa Karkkilaan vuonna 2004. Kävin pari vuotta katsomassa Karkkilan Työväen Näyttämön näytelmiä, mistä tarttui kova hinku takaisin teatterihommiin. Paikallislehdessä haettiin vuonna 2007 ilmoituksella väkeä Näyttämön 100-vuotisjuhlamusikaaliin Mustalaisleiri muuttaa taivaaseen. Ryysäsin oitis mukaan. Taustakuorossa laulaessani innostukseni huomattiin ja sen jälkeen aloin saada muitakin rooleja. Aistin alusta lähtien että siellä on tosi mahtava porukka, heistä onkin tullut minulle kuin toinen perhe.

Viisi vuotta sitten Karkkilaan syntyi toinen teatteriryhmä, Teatteri Perä, joka syntyi paikallisen kulttuuriaktiivin kiertueteatteri-ajatuksesta. Karkkilassa on paljon pieniä syrjäkyliä, joihin kuljemme peräkärryn kanssa esittämään näytelmiä. Teatteri Perä tekee puolen tunnin kestoisia koko perheen juttuja. Se on saanut todella hyvän vastaanoton ja täyttää ensi vuonna (2016) viisi vuotta.

Asun nykyään Helsingissä, mutta käyn Karkkilassa tekemässä teatteria. Viime kesänä toimin Teatterin Perän tuottajana, ja Karkkilan Työväen Näyttämöllä olin mukana Kummituskievari-näytelmän kantaesityksessä. Näytelmä dramatisoitiin Lasse Pöystin samannimisen elokuvan pohjalta. Roolihahmoni Pusikko-Saara ei kuulu alkuperäiseen elokuvaan – hänen esikuvansa on La Saraghina Fellinin elokuvassa 8½. Valmistin Pusikko-Saaralle valtavan hiuspehkon ompelemalla hiuslisäkkeitä vanhaan peruukkiin, mukaillen La Saraghinan tyyliä. Lisäksi maskeerasin näytelmän päähenkilön, Hurja-Mantan jokaiseen näytökseen sekä mainoskuviin.

Miten kokemuksesi näyttämöltä tukee maskeeraajan työtä?

Uskon että siitä on suurta hyötyä. On ihan eri asia tehdä työtä maskihuoneessa kun tietää millaista on olla lavalla. Kerran yhden nopean vaihdon aikana minulla jäi oma vyö jumiin enkä meinannut saada housuja pois jalasta. Siinä olivat apukädet todella tarpeen!

Meikin teossa.
Kuva © Emilia Savolainen

Mikä tekee mielestäsi hyvän maskeeraajan?

Ennen kaikkea on uskottava itseensä. Huomaan, että jos vähänkin alan epäröidä omaa osaamistani, en tosiaan osaa. Kun eteen tulee juttu, jonka tiedän vain teoriatasolla, on pakko tsempata ja lähteä toteuttamaan.

Kuvaus- ja teatterimeikeissä aikataulut ovat yleensä erittäin tiukkoja. Takahuoneessa tehdään välillä todella nopeita vaihtoja, jolloin näyttelijä pitää yhden laulun aikana saada täysin eri näköiseksi – joten maskeeraajan paineensietokyvyn on oltava hyvä. Kädet eivät saa täristä ja hermojen pitää kestää kun aikaa on viisi minuuttia ja näyttelijältä puuttuu vielä vaikka mitä.

Näyttelijä saattaa olla lavan takana todella hermona, mutta maskeerajan pitää pysyä viilipyttynä ja yrittää saada omalla toiminnallaan näyttelijä rauhoitettua: ”Ei mitään hätää, kyllä tämä tästä menee”.

Mitä omista töistäsi on jäänyt sinulle parhaiten mieleen?

Tein hyvin vaalealle, loppukoemallinani olleelle tytölle tavallisen kauneusmeikin. Häntä ei meinannut sen jälkeen tunnistaa samaksi ihmiseksi. En missään nimessä tarkoita, että olisi kyse paremmuudesta tai huonommuudesta, lopputulos oli vain niin eri näköinen lähtötilanteeseen verrattuna. Mielestäni on ihanaa meikata ihmisiä, joilla ei luonnostaan ole kovin vahvoja piirteitä – niistä voi rakentaa melkeinpä minkälaiset vain.

Työn hauskimpia puolia on lasten kasvomaalaus. Harvassa ovat lapset, jotka eivät siitä tykkää. Esimerkiksi Hello Kitty -kuva riittää, eikä sitä haluta pestä moneen päivään. Se on aivan eri juttu kuin tarra. Tässä on varmaan jotain samaa kuin tatuointien vetovoimassa.

Tein eräässä kesäjuhlassa lapsille kasvomaalauksia. Siellä oli kaiken kaikkiaan kymmenen lasta ja loppuillasta ei löytynyt enää ihoa johon olisi mahtunut kuvaa. Mukana ollut erityislapsi, jolla oli todella erikoisia visioita, vaikutti todella onnelliselta toteuttamistani kuvista. Ja hän esitteli kuvia kaikille. Vanhempien mukaan lapsi ei ollut koskaan aiemmin isossa porukassa noin rohkea. Hän ei normaalisti tykkää päästää vieraita ihmisiä lähelleen, että jännä taika näillä maalausjutuilla.

Mistä jonkun toisen maskeeraajan työstä olet vaikuttunut?

Kokovartalomaalauksista, joista ensi katsomalta ei tajua, että siinä on ihminen. Tai useampi ihminen. Kun katsoo tarkemmin niin sieltä alkaa erottua jalka. Esimerkiksi usean maskeerauksen Suomen mestaruuden voittanut Emma Räsänen tekee todella upeita töitä varsinkin erikoisefekteissä. Hänen maalaamiensa haavojen ja ruhjeiden aitouden tunne hätkähdyttää joka kerta.

Marin loppukoetyö: Dragonman.
Malli: Ilari Leskinen.
Kuva © Mia-Maria Länsivuori.

Oletko itse tehnyt kokovartalomaalauksia?

Kokeilin sitä koulussa ja olisi kyllä hauska päästä tekemään lisää. Sille ei ole Suomessa tällä hetkellä kovin paljon kysyntää. Kokovartalomaalauksille on omat tekijänsä, jotka ovat alansa huippuja ja työt menevät ymmärrettävästi heille.

Olen jonkin verran tehnyt maalauksia raskausvatsoihin baby shower -kutsuilla. Siitä saa hauskan ja erilaisen odotusajan muiston. Kotona harjoittelen omiin käsiini ja jalkoihini. Myös 4,5-vuotias tyttäreni toimii innokkaasti mallina, mutta ei luonnollisestikaan jaksa olla paikallaan tuntikausia.

Mitkä maskeerauksen osa-alueista viehättävät sinua eniten?

Leikkiminen valoilla, varjoilla, väreillä ja häivytyksillä. Myös partojen, viiksien ja peruukkien solmiminen on omalla tavallaan ihanan haastavaa ja pitkäjänteistä työtä, kun jokaista karvan kasvusuuntaa täytyy huolella miettiä. Mielenkiintoista on lisäksi historian tutkiminen ja ajan ilmiöiden vaikutus muotiin.

Mikä maskeeraamisessa on haastavinta?

Minulle henkilökohtaisesti haastavinta on pitää hallinnassa koko tavaramäärä. Kun aamulla lähden keikalle niin sen lisäksi, että pakkaan kaikki omat tavarat mukaan, pitää huolehtia lapsi oikeissa varusteissa päiväkotiin. Tähän mennessä kaikki hommat ovat kyllä hoituneet J.

Naistenlehtien tai alan blogien lukeminen olisi varmasti hyväksi. Ajan hermolla pysyminen kauneustrendejä seuraten ei ole ihan ominta juttuani. Monesti meikkaajalta kysellään suosituksia tuotteista. Käytän itse hyvin pitkälti samoja hyväksi havaittuja, kouluaikana hankkimiani tuotteita.

Maskeeraajan työ on käsityötä. Pidätkö käsillä tekemisestä?

Kyllä. Teatteripuolen ammatteja miettiessäni olisin yhtä hyvin voinut lähteä lavastajan tai puvustajan opintoihin. Karkkilassa olen myös tehnyt pukuja, peruukkeja, hattuja sekä lavasteita. Olisi todella hauska päästä rekvisitööriksi, etsimään kaikenlaista omituista tavaraa eri prokkiksiin.

Kotona harjoitellessani saatan uppoutua meikkaamaan tai maalaamaan yhtä ja samaa kohtaa tuntikausiksi. Kerta kerralta tekeminen muuttuu harjaantuneemmaksi ja varmemmaksi. Joskus virkkasin paljon, mutta se on jäänyt vähemmälle. Nykyään sivellin tarttuu käteen herkemmin kuin koukku.

Mari on käyttänyt harjoitusalustana omaa kättään.
Kuva © Mari Nurminen

Millaisin silmin seuraat teatteriesityksiä?

Menen mielelläni istumaan mahdollisimman eteen, mistä näkee hyvin. Joskus huomaan jossain vaiheessa näytelmää, että en tiedä yhtään missä juonellisesti mennään. Monesti tuntuu, että kaikki näytelmät pitäisi katsoa kaksi kertaa. Ensin seuraisin maskeja, pukuja ja muuta visuaalista toteutusta ja toisella kerralla keskittyisin itse asiaan.

Mikä maskeeraamisessa on palkitsevinta?

Jos pystyn auttamaan esiintyjää omassa työssään niin, että hän tuntee olonsa varmaksi. Eräällä aralla ja ujolla tytöllä oli iso rooli tanssinäytöksessä. Tyttö esitti ristilukkia, jonka oli tarkoitus olla pelottava ja uhkaava. Tein hänelle aika hurjan hämähäkkimaskin eikä hänen kasvojaan tunnistanut. Maskista tyttö sai niin paljon itseluottamusta, että hänen oli turvallinen olla lavalla ja hän pääsi helpommin rooliinsa. Sain jälkeenpäin kuulla, että tyttö ei ollut koskaan esiintynyt niin varmasti ja hyvin.

Tässä työssä näkee kättensä jäljen. Jokainen näytös on erilainen. Vaikka on kyse samasta näytelmästä niin on hauska vähän leikitellä, mutta on sanomattakin selvää, että tietty linja on säilytettävä.

Maskeeraushetkellä voidaan puhua todella syvällisiä ja luottamuksellisiakin asioita. Meillä maskeeraajillahan on vaitiolovelvollisuus: se mitä sillä hetkellä jutellaan, jää siihen, eikä niitä puhuta kenellekään.

Miten markkinoit itseäsi?

Suurin osa kyselyistä tulee Facebookin kautta: Design Mari Nurminen. Saan tietää keikoista myös eri Facebook-ryhmien kautta. LinkedIn-profiili ja portfoliosivu ovat työn alla.

Millaisia tavoitteita sinulla on?

Suurin unelmani olisi päästä oopperaan, balettiin, isoon teatteriin tai Ylen Naamiointiosastolle toteuttamaan lasten fantasia/satu-produktiota. Että saisi maskeerauspuolen lisäksi väkertää kaikkea mahdollista – esimerkiksi kaikenlaisia päähineitä. Mitä utopistisempaa, sen parempaa.

Löytyykö hihastasi näiden ohella vielä muita ässiä?

Teen graafista suunnittelua. Olen mukana monessa eri kulttuurijärjestössä ja aina tarvitaan julisteita eri tapahtumiin. Pari vuotta sitten sain ensimmäisen maksullisen keikan Helsingin Kaupunginteatterilta, sen jälkeen on tullut muitakin tilaustöitä. Olen itse opiskellut käyttämään suunnitteluohjelmaa, jota olisi ihana oppia hyödyntämään monipuolisemmin.

Mikä maskeerauksessa kiehtoo?

Se miten erinäköiseksi saman ihmisen voi saada pienilläkin muutoksilla, on mielenkiintoista. Ihmisen kasvot ja keho ovat moniulotteiset ja siksi kiehtovat. On täysin eri asia maalata kaksiulotteista pintaa, kuten taulua. Lisäksi iho reagoi peräkkäisinäkin päivinä eri tavalla, esimerkiksi jos on juuri käynyt kosmetologilla tai itse kuorinut ihoa.

KUVA ENNEN

MASKEERAUSTA 
Loppukoetyömalli  Henna Blomroos.

KUVA MASKEERAUKSEN JÄLKEEN

Marin loppukoetyö: vanhennus 60-vuotiaaksi.

Malli: Henna Blomroos (30 v.)

Ihmisten reaktiot onnistuneesta työstä. Kun morsian katsoo peiliin ja sanoo ”Wau! En ole ikinä näyttänyt näin hyvältä!”, onhan se ihanaa! Toisen hyvästä olosta tulee itsellekin tosi hyvä fiilis.

Tietenkin työssä pääsee tapaamaan mielenkiintoisia ihmisiä, näyttelijöitä ja muita esiintyviä taitelijoita.

Tämä on loputtomien mahdollisuuksien työ kaikkine ulottuvuuksineen. En keksi mitä rajoja siinä voisi olla. Eikä tässä ole koskaan täysin valmis!