torstai 16. tammikuuta 2014

Uhkapelivoittajan on helppo hymyillä


Ollaan mietitty raveissa käymistä melkein kaksi vuotta. Viimein lätinä loppui ja siirryttiin puheesta tekoihin. Niin kuin monessa muussakin asiassa, lähdin tässäkin kohti tuntematonta ilman minkäänlaista tutustumista aiheeseen eli täysin pehva edellä puuhun. Mennäänkäymäänkatotaanehkämyöstototaan.

Jotta tapahtumien seuraamiseen tulisi jännitystä, pelattiin Totoa – se osoittautui loistojutuksi :). Panokseksi asetettiin viisi euroa per lähtö. Ekassa lähdössä laitettiin rahat numerolle 10, Over Going. Sen kerroin näytti hyvältä, mutta katin kontit, se tuli vasta kuudenneksi. By the way Veikkaus, suomalainen ei muuten voita aina.

Tokassa lähdössä satsattiin täysin randomilla numero neloseen, Large Point. JA SE VOITTI! Voitto oli 6,5 euroa kertoimella 2,3! Peittoaahan tämä yhden euron Vikinglottovoiton vuodelta 2013, todellakin! Mieli teki tanssia voitontanssia, mutta säästin sen jättipottia varten. Voittokantaan päässeenä seuraavan lähdön voittorahat kiiluivat silmissä ja pakkohan sitä oli veikata vielä kerran. Kaksariveikkauksemme hepat 8 ja 9 eli Jetstream ja Asante juoksivat hienosti kakkoseksi ja kolmoseksi, mutta kärkisija meni hevoselle numero neljä, All In. Kolmannen lähdön voitto meni hiuksenhienosti sivu suun. Lähtöjä oli kaiken kaikkiaan kymmenen.

Katsojia Vermossa oli vain pari kourallista, johtuiko pakkasesta, mene ja tiedä. Käteistä kannattaa varata mukaan, sisäänpääsy maksoi 4 euroa henkilöltä. Pelaamiseenkin tarvitaan käteistä, toisessa kerroksessa on pankki (=ihminen päätelaitteen kanssa), josta voi nostaa rahaa. Kesällä uudestaan, silloin pelaan totoa todennäköisesti yhtä tietämättömänä kuin nytkin, mutta tunnelma on toivottavasti tiiviimpi. Ainakin ulkona tarkenee paremmin.


                       
Pärstän oikealla puolella, silmän vieressä, hevonen.

                                      

Ei kommentteja: