ltalypsy

Nostalgiapläjäys Tunteita ja tuoksuja -jutun innoittamana

Mitäs siinä tuijotat?

Eini-täti valmistautuu iltalypsylle pienessä ja hämärässä, mutta kodikkaassa navettakeittiössä. Täti on ollut kumaraselkäinen niin kauan kuin muistan, ja pitää aina päässään huivia. Hänen hauiksensa koosta olisi moni kateellinen.

Navettakeittiöön tulijan on astuttava korkean kynnyksen yli sekä muistettava kumartua, muuten kumauttaa päänsä yläkarmiin. Huone on kesälläkin hämärä, sen ainoa ikkuna on pieni ja niin likainen, että siitä tuskin näkee läpi. Mutta mitäs sitä turhaan pesee, kun valoa saa lampusta. Navettakeittiön epätasaisella kivilattialla on vieri vieressä ämpäreitä, lehmien kivennäisaineita ja maitojauhesäkkejä. 

Jääkylmää lähdevettä pulppuaa jatkuvalla syötöllä huoneen nurkassa sijaitsevaan kuution malliseen vesialtaaseen. Siellä säilytetään hopeanvärisiä maitotonkkia, joissa maito varmasti pysyy kylmänä. Virtaavan veden ääni ei lakkaa koskaan.

Täti asettaa maitotonkan päälle siivilän, ja kiinnittää sen pohjalle vanun: valkoisen ympyränmuotoisen pumpulin, johon isoimmat roskat jäävät maidon valuessa sen läpi. Hän pyyhkii utareet huolellisesti yksitellen. Ääni, joka syntyy maidon osuessa ämpäriin, on ensin metallisen kova, mutta pehmenee vähitellen. Einin lypsäessä maito osuu sinne minne pitääkin. Oman vähemmän tyylipuhtaan suoritukseni jälkeen farkkukangas on reisistä märkä. Tilkka kissoille, vähän taloon juotavaksi. Sitten lehmille heinää.

[Kuvassa ei ole mummulan lehmä. Täytyy joskus skannailla valokuvia niistä. Niitä on, samaten navettakissojen kuvia.]