Tunteita ja tuoksuja

Tuoksut palauttavat mieleen muistoja ja herättävät monenlaisia tunteita. Kyllä..

Navetta

Sanos MUUta! (Viikki kesä 2014)

Lapsuuden kesät hujahtivat nopeasti ohi Santaskylän mummulassa, lehmien ja kissojen kanssa. Mummulan navetassa ei koskaan haissut pahalta. Navetan ja lehmien tuoksu vie yhä aamulypsylle ja lehmien ensimmäiseen talven jälkeiseen ryntäykseen laitumelle, häntä pystyssä. Vastasyntyneen vasikan sormen imemiseen. Lypsämiseen, joka sujui Eini-tädiltä niin paljon sujuvammin. Se tuoksu merkitsi kesää, iloa ja vapautta. Navetassa ei haissut, mutta sikalassa kyllä haisi. Ja haisee minusta edelleen.

Raid

Viime vuonna kuivamuonakaapissa oli riisihäröjä, ja tuli kiire hävittää vihulaiset. Eikun ostamaan ja suihkuttamaan Raidia. Nuuhkaisin ainetta. Voiko tämä oikeasti olla Raid? Ei, ei tämä ole Raid, tämäkin on yksi lapsuuden mummulakesien tuoksu. Ei se haise pahalta. Se ei haise pahalta sillä sen avulla pääsee lämpimiin kesiin ja kirmailuun pitkin mummulan laitumia. Silakoiden ostamiseen kissoille – markalla kalakauppiaalta.

Aah! (Haltiala, kesä 2014)

Öiseen usvaan heinäpellon yllä, mikä sai pyöräilemään lujempaa naapurista mummulaan, kun oltiin katsottu telkusta vampyyriohjelmaa. Raidilla hävitettiin navetasta kärpäsiä. Ei se ole Raidin syy, että se jonkun mielestä haisee pahalta.

Elizabeth Ardenin Red Door

Olin parinkympin molemmin puolin useana kesänä töissä Huittisten Lihapoikien einestehtaassa. Siellä työskenteli eräs daami, joka tuoksui tietyltä hajusteelta. Vaikutuin daamista niin, että halusin ehdottomasti hankkia oman hajuveden – en tietenkään samaa mitä hän käytti. Oma tuoksuni oli Elizabeth Ardenin Red Door. 

Ruokahalussani ei tuolloinkaan ollut mitään vikaa, ja minulla oli päivittäin eväänä kasa voileipiä. Leivät herättivät kollegoissa hilpeyttä. Kun ilmestyin kesän alussa tehtaalle, tokaisivat he leivät nähtyään, että ”se on näköjään Heidi tullut taas töihin”. 

Muutaman viikon päästä leivät eivät enää maistuneet leivältä. Ne maistuivat Elizabeth Ardenin Red Doorilta. Sen jälkeen en pystynyt käyttämään hajuvettä ja se jäi kaapin perukoille. Missä hyvänsä tuoksuu Red Door, tuo se mieleen einestehtaan. Valkoisen työtakin ja myssyn. Työkaverit ronskeine juttuineen. Suvisalaatin, sienisalaatin, rosollin. Lihapyörykät ja pihvit. Kaalikääryleet. Ja ne eväsleivät.

[Tekstin kuvituksena lehmiä, tietenkin.]

Henkilöhaastattelu: Näyttelijä Atso Akkanen

Monipuolisuudella maailmankartalle

© Virpi Velin

Mistä kiinnostuksesi näyttelemiseen sai alkunsa?

Kiinnostus on seurannut mukana koko ajan, tavalla tai toisella. Ala-asteella olin mukana koulunäytelmissä – kirjoitimme ja esitimme myös omia tarinoita. Lukion jälkeen olin dumppaamassa koko juttua. Kävin Kallion ilmaisutaidon lukion, ja siellä tuli jollain tavalla yliannostus näyttelemiseen ja esilläoloon, mutta se fiilis meni ohi.

Missä olet opiskellut?

Näyttelijän peruskoulutuksen olen saanut Commedia School:ssa, Kööpenhaminassa vuosina 2010-2012. Tätä ennen olen opiskellut tanssia sekä erilaisia kehonhoitomenetelmiä. Viime aikoina olen perehtynyt Michael Chekhov -tekniikkaan, elokuussa 2014 olin kaksi viikkoa Venäjällä kyseisen tekniikan intensiivikurssilla. Helmikuussa 2013 olin Berliinissä filmijuhlien aikaan viiden päivän pitching-kurssilla. Siellä paneuduttiin vuorovaikutuksen tärkeyteen ja oltiin mm. haastateltavina kameran edessä. Myös markkinoinnin ja nettisivujen tärkeyttä painotettin. Kurssin jälkeen tein omat sivut: http://atsoakkanen.com. Facebookissa minut löytää: https://www.facebook.com/AtsoAkkanenActor.

Millaista on kontaktien hankkiminen Suomessa kun ei ole opiskellut täällä?

Se ei ole ihan yksinkertaista. Töitä sen eteen pitää tehdä. Ulkomailla on monimuotoisempaa, siellä järjestettävistä auditioneista ilmoitetaan netissä aivan toiseen malliin kuin Suomessa. Suomessa opiskelleet luovat laajan kontaktitaustan jo opiskeluaikana. Toisaalta minulla on paljon kontakteja eri puolilla maailmaa. Syksyllä 2013 lähestyin suomalaisia tuotantoyhtiöitä meilitse, ehkä sitä kautta pääsin esimerkiksi Mielensäpahoittaja-elokuvaan. Aktiivisuus ja oma-aloitteellisuus on tärkeää.

Sinulla on toinenkin ammatti. Miten tulit lähteneeksi opiskelemaan kotitaloustiedettä?

Lukion jälkeen minusta tuntui, että tarvitsen vakaata, teoreettista & käytännöllistä tietoa elämästä. Kotitaloustieteen opiskelu oli juuri sitä. En myöskään ehkä uskaltanut heittäytyä kokonaan taiteilijajuttuun. Kotitalousopettaja on nk. ”oikea ammatti”, josta tarvittaessa saa perustulon. Ja itse asiassa kaikesta tähän aiheeseen liittyvästä tietotaidosta minulle on valtavasti apua myös näyttelijäntöissä. Tasapainon löytäminen ei kuitenkaan aina ole helppoa. Mutta toisaalta mielenvireys pysyy yllä kun on kiinnostunut monista eri asioista. 

Missä haluaisit erityisesti kehittää itseäsi?

Esiintymisen ja teatterin alalla kirjo on laaja. Kannattaisi ehkä keskittyä yhteen juttuun, mutta se olisi tylsää. Yksi vahvuuksistani on fyysinen teatteri, jota opiskelin Tanskassa. Siellä opiskelin mm. Commedia dell’artea, buffoonia, tarinankerrontaa ja klovneriaa, joita lajeina tunnetaan Suomessa vielä melko vähän. 

Haluaisin löytää ihmisiä, joiden kanssa voisi tehdä erilaisia juttuja. Oman itsensä markkinointi ja samanhenkisten ihmisten löytäminen on siis yksi kehittymisen paikka. 

Mihin keskityt tällä hetkellä?

Nyt työn alla on omien suunnitelmien kehittämistä ja eteenpäin viemistä. Koko ajan on myös erilaisia tuotantoja joko alkamassa tai työn alla. Vuoden 2016 tammi-helmikuussa on tarkoitus lähteä Mumbaihin kuvaamaan kuukaudeksi dokkaria suomalaisista miehistä, joita kiinnostaa Intia. Yksi pitkään mietinnässä ollut ajatus on muuttaa Karkkilassa sijaitseva vanha navetta teatteriravintolaksi. 

Oman aikataulun laatiminen ei ole helppoa, eri asia olisi olla mukana jossain tuotantotiimissä. Luovan työn tekijät tarvitsevat mielestäni vertaistukea ja tsemppaamista. Omista projekteista ja niiden edistymisestä kertominen voimaannuttaa. Yksin puurtamisen rinnalla olisi todella hyvä jakaa ajatuksia muiden samassa tilanteessa olevien kanssa. Siinä voisi löytyä ehkä jotain aivan uutta. Rahoitusjuttujenkin miettiminen ryhmässä olisi helpompaa.

Mikä saa sinut jatkamaan yrittämistä?

Työskentelin lukuvuoden 2013-2014 kotitalousopettajana yläasteella. Eräänä päivänä tuntui, ettei näyttelemisestä kerta kaikkiaan tule yhtään mitään. Sitten tapahtui ratkaiseva käänne: Sain kesken tunnin tekstarin: “Sinut on valittu Mielensäpahoittaja-elokuvaan, pääsetkö tulemaan?” 

Huonoja hetkiä kyllä tulee, ja hetkeksi niihin menee mukaan. Enää en kuitenkaan päästä itseäni sellaisiin alhoihin, joihin kompastuin kymmenen vuotta sitten. Ikäville ajatuksille pitää tehdä täyskäännös – naama mutrulla ei pääse eteenpäin. 

Positiivisten asioiden syöttäminen omaan mieleen pätee tähän sekä moneen muuhunkin asiaan. Voisin kirjoittaa ylös kaikkia näitä juttuja, joita olen tehnyt, ja joissa ollut mukana. Niiden lukeminen toisi positiivista energiaa. Ehkä jonain päivänä saan sen aikaan… 

Olen oppinut pitämään itsestäni huolta: perusasiat, kuten terveellinen ravinto on tärkeää. Lisäksi päivittäiset hengitysharjoitukset, jooga ja meditaatio auttavat. Ajattelen positiivisesti: jos jonnekin ei pääse, jossain muualla avautuu ovia. Ja kaikesta oppii. 

Missä näet itsesi 5-10 vuoden päästä? Päärooli jossain?

Haluan tehdä elokuvia ja näytelmiä. No nyt se on sanottu! Miksi pitäisi laittaa pää pensaaseen ja ajatella, että anteeksi kun haluan tätä. 

Päärooli, miksipä ei. Mutta meneekö se niin, että sitten kun saa pääroolin, sitten sitä on onnellinen. Onni ei saisi olla kiinni näistä jutuista. 

Kansainvälinen urakaan ei ole mahdoton ajatus. Saksan Potsdamissa (Berliinin naapurissa) osallistuin Taiteiden yö -tyyliseen varietee-kabaree-workshop:iin. Venäjällä meillä oli kurssin päätyttyä esitys. Lisäksi olen esiintynyt Tanskassa, Kanadassa ja Burkina Fasossa. Joten johan minulla on se, kansainvälinen ura ☺.

Minulle todettiin Venäjällä, että vahvuuteni näyttelijänä olisi hulluus. Miten sitä sitten pystyy ilmentämään, on eri asia. No, onhan minulla yksi hahmo, joka liippaa läheltä: sellainen hölmö Henderssonin pappa. Pappa Hendersson on tähän mennessä seikkaillut lähinnä vain Karkkilan torilla. Olisiko siinä toteamuksessa mahdollisesti jotain perää?

Näin ei voi jatkua

Jotain tarttis tehrä, ja teenkin. 

Alan kirjoittaa ihmisistä, koska ihmiset ja ihmisten tekemiset ovat kiinnostavia. Haastattelen teatteri-, elokuva-, radio- ja tv-alan ammattilaisia sekä sellaisiksi pyrkiviä. Ehkäpä muitakin.

Näinä päivinä se alkaa.

Julkisen talouden kestävyysvajeen näkymät positiiviset (Pakina)

Kestävyysvajeen yhdeksi helpottamiskeinoksi on ehdotettu eläkeiän nostoa. Eläkeiän nosto ei kuitenkaan yksistään riitä ratkaisemaan yhteiskuntamme tämän vuosituhannen suurinta haastetta, joten on kehitettävä myös täysin uudentyyppisiä käytäntöjä. 

Työnantajajärjestöjen ehdotus ja sen haasteet

Eläkeikää tulisi työnantajajärjestöjen ehdotuksen mukaan nostaa maltillisen, 1,5-2 vuoden sijaan huomattavasti enemmän. Järjestöjen viimeisin ehdotus on nostaa eläkeikä 90 vuoteen, mistä aiheutuu, että sitä ei tarvitse tiettyjen vuosien välein tarkistaa vaan resurssit voidaan keskittää sinne missä niitä tarvitaan eli muihin, helpommin selvitettäviin ongelmiin.

Oletetaan, että eläkeikä alkaa 90-vuotiaana. Samaan aikaan eliniän odote on naisilla n. 83,4 vuotta ja miehillä n. 77,5 vuotta. Tästä saattaa syntyä isohko haaste. Eläkeikää nostettaessa on otettava huomioon, että on hyvin mahdollista, että maamme kansalaiset eivät elä ikuisesti vaan että he eläkkeelle pääsyä odottaessaan heittävät henkensä. Osa luonnollisista syistä, jotkut sairauden takia ja toiset oman käden kautta.

Ratkaisun avaimet

Yksi hyvin varteenotettava tapa muuttaa tätä elämää ikävästi lyhentävää seikkaa, jota kuolemaksikin kutsutaan on eliniänodotteen ruuvaaminen ylöspäin. Aluksi eliniänodotetta nostetaan maltillisesti, n. 3-5 vuodella. Pidemmän aikavälin suunnitelmiin on sisällytettävä paljon isompia lukuja. Työnantajaliitot eivät pidä sadankaan vuoden eliniän odotetta mitenkään mahdottomana.

Työnantajaliitot eivät ole neuvotteluissaan päässeet yksimielisyyteen siitä, koskeeko sadan vuoden eliniänodote molempia sukupuolia vai myönnetäänkö jommallakummalle sukupuolelle korkeampi eliniänodote. Tästä odotetaan aiheellisesti muodostuvan neuvottelujen vaikeimpia kysymyksiä.

Raskausajan muuttamisen hyödyt

Toinen erittäin potentiaalinen elinaikaa pidentävä seikka on raskausajan kokonaispituuden lyhentäminen. Se on nykyisellään kohtuuttoman pitkä, yhdeksän kuukautta. Raskausaikaa voisi lyhentää puoleen, mutta ottaen huomioon lyhyidenkin, elinaikaa pidentävien jaksojen yhteenlasketun vaikutuksen, suositeltavinta olisi lyhtentää raskautta kolmasosaan eli kolmeen kuukauteen. Toimenpiteellä saadaan kuusi kuukautta pidempi elämä.

Raskausajan kokonaispituuden lyhentämisen myötä sikiöt pääsisivät työelämään kiinni heti syntymän jälkeen. Sikiöiden nopean työllistymisen ansiosta voisimme lopettaa keskustelun opiskeluaikojen lyhentämisestä, jopa unohtaa opiskelun kokonaan sekä poistaa sen suomen kielestä. Muutos raskausajan kokonaispituuteen toisi kaksinkertaisen hyödyn, ja vaikuttaisi myös osaltaan kestävyysvajeeseen todella positiivisella tavalla. Omfg!

Blogihaaste

Sain blogihaasteen – jo ajat sitten – minulle täysin tuntemattomalta bloggarilta, Paskassakahlaajalta. Tässä vihdoin viimein vastaus haasteeseen.

Haasteen sisältö on seuraava:

1. Haastettu kertoo 11 asiaa itsestään.
2. Haastettu vastaa haastajan 11 kysymykseen.
3. Haastettu keksii 11 kysymystä uusille haastetuille.
4. Haastettu valitsee 11 bloggaajaa, joilla on alle 200 lukijaa.
5. Haastettu kertoo kenet on haastanut.

Yksitoista asiaa minusta:

1. Kirjoittaminen tuottaa minulle sekä nautintoa että ahdistusta. 
2. Inhoan silittämistä. Ostan sellaista, mitä ei tarvitse silittää.
3. Olin pikkutyttönä ihastunut Jussi Jurkkaan ja Georg Dolivoon.
4. Vietin opiskeluaikana kesän vapaaehtoistöissä kibbutsilla. Paloin kunnolla auringossa, ja palatessani olin ruskeampi kuin koskaan – sitä ennen ja sen jälkeen.
5. Haluaisin oppia soittamaan huuliharppua. Kaisaniemen Musiikki-Fazerilta olivat viime viikolla C-harput loppu, mutta ovat tilanneet lisää.
6. Osaan lypsää käsin sekä koneella, ja olen ylpeä taidostani!
7. En koskaan kyllästy avokadoon.
8. Lähtisin vaikka heti uudestaan New Yorkiin, jossa käväisin vuonna 2012. Loman lopussa iski hirmumyrsky Sandy.
9. Olen aikamoinen vilukissa, ja jos tiedän mistä löydän villasukat, kaikki on hyvin.
10. Vieraiden kielten osaamisen ylläpitäminen sekä uusien kielten oppiminen on jäänyt retuperälle, mikä harmittaa. Mutta ehkä tässä vielä...
11. Haluan elää niin, etten viimeisinä hetkinäni ajattelisi eläneeni väärin.

Paskassakahlaajan kysymykset:

1. Lintu vai kala? Lintu. Vesi ei ole minun elementtini. 
2. Jos olisit eläin, mikä eläin? Jaa-a. Sanotaan vaikka lehmä. Olen lehmityttö, lapsuuden kesät vietin pienellä maatilalla Kankaanpään Santaskylässä.
3. Mitä teet kymmen vuoden kuluttua? Värjään harmaita hiuksiani, ja kirjoitan siitä, että värjään harmaita hiuksiani.
4. Kun sauna on lämmin, mittari näyttää? Noin 80 astetta.  Ja löylyn pitää olla kosteaa, ei kuumaa. 
5. Kahvi vai tee? Ei kumpikaan, juon kuumia juomia todella harvoin. 
6. Mustana vai maidolla? Jos satun juomaan edellisiä, käytän paljon maitoa.
7. Istut aseman wc:ssä paperi on loppu, mitä teet? Suusta livahtaa kirosana. En ole niitä ihmisiä, jotka varustautuvat omalla paperilla, joten toimitan asian ja vaihdan sellaiseen, josta löytyy paperia. Tai jos pystyn pidättämään, siirryn kiireesti toiseen.
8. Lempivärisi? Niitä on monta, vaihtuvat fiiliksen mukaan. Sisustuksessa rauhalliset, vaatteissa värikkäämmät.
9. Kuka oli USA:n presidentti George Bushin jälkeen? :) George H. W. Bushin jälkeen Bill Clinton, George W. Bushin jälkeen Barack Obama.
10. Kun ottaa päähän, mitä teet ensimmäiseksi? En ainakaan syö, se on varma. Taitaa olla niin, että useimmiten jään vellomaan tunteeseen – sen sijaan parasta olisi tehdä jotain, jotta se menisi ohi.
11. Miksi vastasit näihin kysymyksiin? En voinut jättää vastaamattakaan, kun Paskassakahlaaja oli nämä varta vasten laatinut :).

Omat kysymykseni:

1. Mikä saa sinut iloiseksi?
2. Mistä sait sysäyksen blogin pitämiseen?
3. Minkälaista tv-sarjaa (jota ei ole vielä olemassa) katsoisit mielelläsi?
4. Jos olisit jossain muussa ammatissa kuin nyt, mitä tekisit?
5. Mitä blogeja seuraat?
6. Mikä inspiroi sinua? 
7. Mitkä ovat mielestäsi kautta aikojen parhaita sitcomeja / komediaohjelmia?
8. Mikä on mukavuusaluettasi?
9. Mikä on epämukavuusaluettasi?
10. Mitkä ovat lempiravintoloitasi/kahviloitasi?
11. Minkä kysymyksen haluaisit itseltäsi kysyttävän?

Jään miettimään haastettavia blogeja.

Sillä välin bloggarit, jotka lukevat tämän, ja joita kiinnostaa ottaa haaste vastaan, siitä vain, olkaa hyvä!

Kaikki lukijat voivat myös halutessaan vastata tänne blogiin :).

Sen ehkä tiedän, ehkä en

Kiitos haasteesta Paskassakahlaajalle, palaan asiaan mahdollisimman pian!

Osallistuin viikonloppuna kirjoittajakurssille. Yhtenä tehtävänä oli valita runon tai romaanin viimeinen virke ja käyttää sitä oman tekstin alkuna.

Valitsin viimeisen virkkeen Matti Rossin runosta Ovella, vuodelta 1991: "Saat kaiken mitä en tiedä". Runo sisältyy Rossin Tuli ja tanssi -teokseen. 

Ja lopputulos, yleisön pyynnöistä huolimatta ;).

Saat kaiken mitä en tiedä. Saat ikiomaksesi sen epätietoisuuden, 
sen joka valtaa sieluni ja ruumiini sinä päivänä kun olet kokonaan poissa, 
kosketuksen ulottumattomissa, ja minä jatkan, yksin. 

Läpikuultava verho liehua lepattaa kevättuulessa, 
ja pelkään sen päivän tulevan liian pian. 

Saat epätietoisuuteni siitä, kuinka kauan kestää siihen hetkeen, 
kun elämä tuntuu taas elämisen arvoiselta. 
Tiedän, että se hetki vielä tulee, 
mutta en todellakaan tiedä meneekö siihen viikkoja, kuukausia vai vuosia. 
Ennen sitä hetkeä en tarvitse mitään muuta kuin unen - 
siellä en tunne ikävää, kaipausta, viiltävää surua. 

Sen minä sinulle annan, koska tiedän pääseväni sinusta joten kuten yli, 
vaikken haluakaan, sitten kun et enää ole täällä. 
Sitten joskus saapuu häivähdys, ripaus iloa. 
Sen ehkä tiedän, ehkä en.

Wannabe-lyyrikko

Opiskeluaikana, joskus 1990-luvulla, olin vaihdossa Uppsalassa. Jostain syystä sain päähäni, että haluan kirjoittaa runoja. Lainasin runokirjoja ja istuin soluyksiössäni tyhjän paperin ääressä odottaen inspiraatiota, jota ei koskaan tullut. Tähän päivään mennessä en ole keksinyt mistä innostus, joka alkoi yhtä nopeasti kuin loppui, juonsi juurensa. Riviäkään (muistaakseni) ei syntynyt. Runokirjatkin palautin melkein lukemattomina. 

Asetin runoriman aivan liian korkealle. Halusin kirjoittaa hyvän tekstin, heti. Siitä olen täysin varma, koska rima nousee saavuttamattomiin nykyäänkin, oli kyseessä melkeinpä mikä tahansa asia. Kukapa muu sitä onkaan itselle kaikkein armottomin kriitikko, kuin ihminen itse.

Melkein parikymmentä vuotta olen antanut asian olla, mutta nyt sitä voisi – ehkä –  yrittää uudestaan. Rima pysyy tällä kertaa todella alhaalla, kieli poskessa ja pilke silmäkulmassa. Ei paineita. No tässähän niitä kerääntyy…

Olen aina halunnut kokeilla laululyriikkaa. Lisään vaikeuskerrointa niin, että rajaan tehtävänannoksi kappaleen sanoittamisen. Enää puuttuu biisi, jonka sanoitan uudestaan suomeksi. Ideoita? 

Lennä lennä!

PS. Alla esimerkki lyyrisistä taidoistani. Tästä saat osviittaa lopputuloksen ”laadusta” .

Kevät.

Ihmisten silmissä tuikkii toivo.

Muistan etäisesti tunteen.

Tulisipa pian syksy.