torstai 18. lokakuuta 2012

Tärkeintä elämässä on, ettei tee virheitä


Otsikossa mainittu Kummeli-sketsi jaksaa yhä naurattaa. 

Kukaan ei varmaan nauti virheiden tekemisestä. Mutta annatko itsellesi luvan tehdä niitä?

Joukossamme elää heitä, joiden elämä tuntuu etenevän virheettömästi. Heidän kaikki valintansa ovat vailla virheitä: ammatin, ruokavalion, harrastusten, vaatteiden. Jopa heidän lapsensa ovat täydellisiä. Kukaan ei vain tiedä, että hekin munaavat, koska omista mokista ei pahemmin kerrota.

Kukaan ei kuitenkaan ole täydellinen – vaikka eräät tuntuvat omasta mielestään olevan. Kaikki tekevät virheitä. Jotkut enemmän, jotkut vähemmän. Mielenkiintoista on se, miten niiden tekemiseen suhtautuu. Sekä miten niistä selviää.

Jokainen meistä suhtautuu tekemiinsä mokiin omalla tavallaan. Joku muistuttaa niistä itseään vielä pitkään, joku toinen pystyy jättämään tapahtuneen taakseen nopeasti. Jos haluat minut pois tolaltani, mollaa minua töppäyksistäni. Takuuvarmasti jään märehtimään asiaa.   

En tarkoita, että virheiden tekemiseen pitäisi tähdätä, mutta niiden järjetön pelkääminen lamauttaa toiminnan. Ajatukset kiertävät kehää sitä vauhtia, että ei uskalla tehdä enää yhtikäs mitään. Miten tätä voisi estää? Itse haluan oppia tervettä mokaamista, virheistä selviämistä sekä niistä oppimista.

Luovaan tekemiseen kuuluu lupa mokailla. Se on sanoinkuvaamattoman vapauttavaa, ja aivotoiminta liikkuu täysin omissa sfääreissään. Virheen kautta voi löytää jotain hauskaa, merkityksellistä ja käyttökelpoista. Jokaisella pitäisi joskus olla vapaus möhliä.

Lääkäreitä tuskin kannustetaan erheisiin: ”Kato riskillä vaan.” Jos jossain niin siinä ammatissa pitää pystyä keräämään itsensä mokan jälkeen. Yksikin fiba voi olla kohtalokas. Olisi kiinnostava kuulla, miten lääkärin koulutuksessa käsitellään virheistä selviämistä.

Joissain tilanteissa tavallisista mokista voi kummuta uusia asioita. Mietipä väärään numeroon soittajaa, joka rupattelee luurin toiseen päähän. Siitä voi syntyä vaikka mitä – vaikka uusi ystävyyssuhde.

Tärkeää elämässä on, että selviää virheistään. Niistä oppiminenkaan ei ole haitaksi.  

Ei kommentteja: