perjantai 22. helmikuuta 2013

Num3rot ovat m3tkoja


En tule oikein numeroiden kanssa toimeen. On sanomattakin selvää etten loista matematiikan saaavutuksilla. Muistelen jo alaluokilla huokailleeni sanallisissa tehtävissä. En todella ymmärrä miksi valitsin matikan myös kirjoituksiin. Se oli maailmankaikkeuden lyhyin matikka se. 

Yritän vältellä kovin läheisiin tekemisiin joutumista numeroiden kanssa. Erään numeron tosin tarkistan joka aamu ja valitsen pukeutumispaksuuden sen mukaan. Jos kyseessä on palkkakuitin Maksetaan-kohta, numerot ovat suht mukiinmeneviä. Päivämäärät ovat ihan jees, samoin kuin kellonajat, jos en satu olemaan myöhässä. Tai liian aikaisessa. Kengännumeroni on juuri sopivan kokoinen, ellei se himoitsemastani kenkämallista ole loppunut kokonaan. Rahaa, tai ainakaan maksamista en voi välttää enkä oikein puhelinnumeroitakaan. 

Parilliset numerot näyttävät minusta mukavilta. Ne herättävät jotenkin positiivisempia viboja kuin parittomat. Lotossa ruksin melkein aina veikatessani rivin 2, 4, 6, 8, 10, 12, 14. Jos haluan revitellä, aloitan rivin vaikka kutosesta. Roomalaiset numerot vaikuttavat oman arvonsa tuntevilta. Onkohan niillä pikkurilli pystyssä? Ei missään nimessä, sanoo samppanja katsellessaan III-olutta. 

Numerot kauppojen onnittelukorteissa ovat minusta liian alleviivaavia, ihan kuin syntymäpäivää ei voisi juhlia ilman korttiin kirjoitettua tasavuotta. Tunteita herättäviä numeroita tarjoilevat sakkolaput, veroilmoitukset, tiliotteet, urheilutulokset ja arvosanat. Joskus numerot antavat odottaa itseään, ainakin bussipysäkillä ja laboratoriokokeiden jälkeen. Pelottaviksi numerot muuttuvat, jos lääkäri kertoo elinpäiviä olevan jäljellä vain tietyn määrän.

Astetta kivemmiksi luvut muuttuvat heti sillä sekunnilla kun voitan lotossa. Revittelisinkö rivin laadinnassa oikein kunnolla ja valitsisin myös parittomia numeroita?


Ei kommentteja: