perjantai 19. huhtikuuta 2013

Jos en mä soita


Pitäisi taas varata hammaslääkäri. Paino sanalla taas. Olisi pitänyt jo viikkoja sitten. Kävin paikkauttamassa hammaskalustoa maaliskuun ensimmäisenä. Siitä parin viikon jälkeen se alkoi. Muistuu mieleen syödessä, sitten unohtuu. Kunnes jälleen syön. Reilun kuukauden olen käyttänyt jauhamiseen vain vasenta puolta, oikealla ei pysty. 

Miksen varaa aikaa? Eeei vielä, myöhemmin. 

En kuulu hammaslääkärikammoisiin, pyydän paikattaessa puudutuksen – parempi kaikille osapuolille. Minua vain risoo jumalattomasti, että kyseessä on juuri se, vastikään paikattu puoli. Ja sama hammas. Pohdin asiaa. Voisinko saada alennusta, jos toimenpide ei ollut mennytkään kuten piti? Miten muotoilen asian? Manaan hammaslääkäriä puoskariksi. Kyllä, niin sen on oltava, vaikka minulla ei ole hajuakaan missä mättää. Onneton sattuma? Ei kai. Menisinkö samalle lääkärille? Vai pitäiskö valita joku toinen? 

Miksen vieläkään ole varannut aikaa? Sanopa se.  

Fiksu ihminen olisi buukannut ajan jo aikoja sitten. Maininnut pulmasta, ehkä saanut alennusta, hoitanut homman. Ongelma olisi korjattu, elämä jatkuisi. Sen sijaan pohdin vielä vähän lisää, viivyttelen ja äkäilen itsekseni.

Lopulta keskustelu menee näin: ”Kirosana, aika tänne ja heti. En pysty kirosana syömään kunnolla. Kirosana, kävin viime kuussa, kirosana, ja paikattiin, kirosana. Jos nyt joku, kirosana, vihdoin tekisi kirosana jotain oikein. Enkä maksa kirosana koko hintaa. Äitis oli.” Minua hävettää, ajanvaraajaa ketuttaa ja jätän käyttämättä varatun ajan, koska hävetys kasvaa kasvamistaan. Olen takaisin lähtöpisteessä. 

En ole, jos otan itseäni niskasta kiinni sekä lopetan tarpeettoman hauduttelun. Puran keräämäni turhautumisen vaikka treenatessa ja soitan sen puhelun, ilman kieltä rikastuttavia kirosanoja.



Ei kommentteja: