Nostalgianyrjähdys, tai jotain sinne päin

On se nyt perhana, kun tässä pitää nyrjähtää vielä nostalgiseksikin. Johtuuko se neljänkympin kriisistä vai mistä, mutta joskus tulee sellainen olo. 

Nel-jä-kym-men-tä. Vää, onks pakko jos ei haluu? Enhän mä ole vielä edes…niin, mitä?

Jaada jaada, nostalgia-asiaan!

Finnhitsit tuovat heti mieleen pitkät automatkat silloin joskus lapsena. Jokainen päivä on liikaa. Niitä kuunnellessa taannun jonnekin kahdeksanvuotiaan tasolle. Uneen aika vaipuu. Jonkun mielestä olen todennäköisesti jäänyt ikuisiksi ajoiksi tuohon ikävaiheeseen, enkä vähiten oman itseni mielestä. R-A-K-A-S. Sateen ropina auton katolla. Vasten auringon siltaa. Pyyhkimien ääni tuulilasin pinnalla, eestaas eestaas eestaas. Mamy Blue. Kuumottava odotus perille pääsemisestä. Tankeros love. Voipapereihin käärityt eväsleivät. Tumma nainen. Pissahätä. Paloma Blanca. Jee, ei enää pitkä matka. Onnestain on puolet sinun. Vihdoinkin perillä! Keskiyön aikaan.

Mitäs siitä vanhenemisesta, ei tässä kukaan nuorene. Ja aikuisiahan tässä kaikki ollaan. Ai ollaan vai? Kun kuulen jonkun äidin tai isän komentavan jälkikasvuaan kävelemään nopeammin, alan automaattisesti itse kävellä vauhdikkaammin. Kun vanhemmat käskevät lastaan olemaan hiljaa, minäkin vaikenen. - Vai heittäisinkö sittenkin legot mäkeen ja huutaisin kurkku suorana: Olkaa ite!